Kuulun riskiryhmään. En koronan, vaan verenpaineen osalta: minulla on ilmeisesti geeneistäni johtuen korkeat paineet. Se on vaarallista, sillä verenpaine on sydän- ja verisuonitautien riskitekijä. Yleisimpiin sydän- ja verisuonisairauksiin kuuluvat sepelvaltimotauti, sydämen vajaatoiminta ja aivoverenkiertohäiriöt.

Sydän- ja verisuonisairaudet muodostavat suurimman yksittäisen kuolinsyiden ryhmän Suomessa. Voidaan puhua kansantaudeista, jotka aiheuttavat jatkuvasti niin inhimillistä kuin taloudellistakin tuskaa. Aihe ei vaan tunnu yhtä kiinnostavalta kuin uudet, mekanismiltaan tuntemattomammat uhat.

Näinä korona-aikoina moni rajoittaa elämäänsä ja kontaktejaan nuoriinkin ihmisiin sillä perusteella, että heillä on iäkkäitä sukulaisia. Varsinkaan riskiryhmiin kuuluviin ei pitäisi pitää yhteyttä kasvotusten, vaan esimerkiksi puhelimen tai internetin välityksellä. Meillä on nyt paljon kieltoja ja suosituksia.

Etäyhteys voi olla hyvä varmuuden vuoksi kaikissa mahdollisissa tilanteissa, mutta erityisesti silloin, kun tietää, ettei itse ole täysin terve. Olenkin noudattanut ohjetta ”jos olet vähääkään sairas, soita mummolle” erittäin kuuliaisesti. Esimerkiksi joka kerta, kun päätäni on kivistänyt, olen soittanut – tasa-arvon nimissä joka toinen kerta mummon sijaan vaarille. Ne ovat olleet mukavia keskusteluja ja niillä on ollut ainakin minuun tervehdyttävä vaikutus.

Muuten taas järkeilen niin, että kun sukuni on pitkäikäistä, kyse on korkeasta verenpaineesta huolimatta vahvoista perintötekijöistä, jotka kantavat usean haasteen yli. Esimerkiksi eräs sukulaiseni eli aktiivista ja työntäyteistä elämää muutamaa kuukautta alle yhdeksänkymmentävuotiaaksi, vaikka oli sodassa menettänyt suuren osan keuhkoistaan ja sen jälkeen rauhan aikana tupakoinut yli puoli vuosisataa.

Ehkä hän ei stressannut liikaa. Hoiti kyllä asialliset hommat, mutta muisti myös huilata. Iltapäivänokoset kuuluivat hänen säännölliseen arkirytmiinsä. Minä liikun monipuolisesti, mutta silti paineet pomppivat korkealle. En varmaankaan lepää tarpeeksi.

Korkeimman kuormituksen ja verenpaineen aikoina olen päättänyt, että onnistun riittävästi, jos kuntoni ei romahda. Toistaiseksi on käynyt hyvin, vaikka olen toiminut uhmakkaastikin. Olen lähtenyt työmatkalle ja jättänyt verenpainemittarin kotiin. Eipähän ole tullut paineita ehkä vieläkin korkeammista lukemista.

Teksti on julkaistu ensimmäisen kerran Ylöjärven Uutisissa 15.4.2020