Mitä merkitystä kuntavaaleissa on sillä, uskooko ehdokas Jumalaan tai ydinperheeseen? Nämä ovat vaalikonekysymyksiä, joten ilmeisesti tiedot ovat tarpeen.

Edellä mainitut kysymykset ainakin jakavat sekä ehdokkaita että äänestäjiä. Moni tahtoo äänestää omien arvojensa mukaista ihmistä. Mutta entä kysymys siitä, pitäisikö opettajien saada käyttää fyysistä voimaa kurin palauttamiseksi, muutenkin kuin uhkaavissa tilanteissa tai oppilaan poistamiseksi luokasta? Ainakin toivon, että vain hyvin harva ehdokas on voimankäytön kannalla.

Espoolaiset kuntavaaliehdokkaat saavat tänä syksynä vastata ainakin neljään eri vaalikoneeseen: Helsingin Sanomien, Länsiväylän, MTV3:n ja Ylen. Itse olen tähän mennessä suoriutunut kahdesta, toiset pari aion räpiköidä läpi loppuviikosta.

Osa kysymyksistä on tulkinnanvaraisia ja vaikeita. Yksi asia johtaa toiseen ja tahdon olla sekä oikeudenmukainen että tasapuolinen, mutta sitä on välillä vaikeaa ilmentää vaalikonevastauksissa. Onneksi kaikki ehdokkaat ovat vaalikoneiden edessä samassa tilanteessa. Jokainen vastaa niin kuin itsestä sillä hetkellä parhaalta tuntuu. Lisäksi ehdokkaat saavat vielä kommentoida vastauksiaan.

Usein on käynyt niin, että sama ihminen on vastannut kaksi kertaa samaan vaalikoneeseen ja saanut aivan eri tulokset. Vaihtoehtojen valinta saattaa siis riippua päivästä ja kulloisestakin mielentilasta. Jopa joillekin ehdokkaille on käynyt niin, etteivät he enää tunnista itseään muutamaa viikkoa aiemmin antamistaan vastauksista.

Itse olen kokenut iloisia yllätyksiä äänestäjänä. Tyhjäpäisenä pitämäni julkkispoliitikko onkin osoittautunut fiksuksi ihmiseksi: onhan hän vastannut vaalikoneen kysymyksiin lähes identtisesti niin kuin minä! Muuta johtopäätöstähän vastausten samankaltaisuudesta ei voi tehdä.