Blogi
Kiva, kun tulit tutustumaan kirjoituksiini! Olen Katariina Sorvanto, espoolainen laki- ja liikenainen. Yritykseni kautta kirjoittamani tekstit löytyvät sivuilta katakoski.fi
Ota yhteyttä, jos kotisivuni herättävät ajatuksia:

Kumpi valitaan: pidetäänkö Espoon palvelujen tasoa yllä veroja korottamalla vai pitäisikö palvelujen tasoa laskea? Ei kumpaakaan. On nimittäin kolmaskin vaihtoehto. [...]
Työttömyys on ollut kasvussa sekä Espoossa että koko Suomessa. Helmikuun 2025 lopulla Espoossa oli työttömiä 11 % työvoimasta. Eli [...]
Vaalikoneet ovat auki. Monissa niistä on kysytty, täytyisikö julkisten palvelujen tasoa pitää yllä veroja korottamalla vai pitäisikö palvelujen tasoa [...]
Työturvallisuuskeskuksen toimitusjohtaja Timo Koskinen (HS 18.2.) kirjoitti erinomaisesti työstä voimavarana ja hyvinvoinnin lähteenä. Asia on juuri näin. Lisäksi tärkeitä ovat [...]
Koteja ja sijoituskohteita – turvataan olosuhteet ja arvonnousu! Monilla espoolaisilla on isot rahat kiinni asunnoissa. Oman kodin, sijoituksiksi ostettujen [...]
Toimin kymmenettä vuotta yrittäjänä. Palkkasin juuri ensimmäisen työntekijän. Hän on alusta alkaen ottanut hienosti vastuuta ja avustanut minua merkittävällä [...]
Espoo voi vaikuttaa paitsi omien työntekijöidensä, myös muiden työnantajien työntekijöiden työhyvinvointiin. Mutta miten se tehdään? Espoon kaupungilla on noin [...]
Mitä ovat arjen kestävät ja vastuulliset teot? Keiden pitäisi niitä tehdä? Mitä täytyisi parantaa? Espoon kaupungin strategian mukaan jokaiselle [...]
Vilkkaasti kasvava Niittykumpu tarvitsee uusia liikennejärjestelyjä. Mutta hyvää tarkoittavat uudistukset voivat saada paljon pahaa aikaan. Turvallisuutta lisääväksi tarkoitettu keino [...]
Espoon kaupunginhallitus esittää kaupungin vuoden 2024 tuloveroprosentiksi 5,3. Kokoomuslaisten kaupunginhallituksen jäsenten kannattama 5,2 % hävisi täpärästi (8–7) kaupunginhallituksessa. Virhe [...]
Mitä kirkko tekee? Vaalikoneessa kysytään yhtäältä, mistä ehdokas karsii, jos seurakunnan talous heikkenee. Olennaista on pohtia myös, mistä karsitaan, [...]
”Kuka sinä olet?” Mitä vastaat tähän kysymykseen? Minä kerron nimeni. Oppikirjojen mukaan monen hyvän myyjän käyttämä konsti on puhutella [...]
Alkusyksyni oli työntäyteinen, ehkä jopa liiankin. Yritystoimintani kasvun lisäksi panostin kodinvaihtoon, joka on yksi elämän suurimmista stressitekijöistä. Innostun helposti. [...]
”Voi harmi, kun me mokataan näin paljon”, liikuntapaikan asiakaspalvelussa pahoiteltiin. Heidän tuotteensa on kuitenkin erinomainen: minä vaan valitan lähes [...]
Tapaaminen alkaa myöhässä. Joitakuita odotellaan. Muutama minuutti voi tuntua mitättömältä viivästykseltä, mutta kun kaikkien osallistujien viisiminuuttiset lasketaan yhteen, hukattu [...]
Politiikka on kiehtovaa, mutta myös omalaatuista. Osa yhteisten asioidemme hoitajista käyttää erikoista kieltä, jossa ääneen lausutun ja oikeasti tapahtuneen [...]
Valtuuston puheenjohtaja, hyvät läsnäolijat ja muut seuraajat. Kaikki johtaminen on vaativaa ja vastuullista. Kuntajohtaminen on erityisen vaativaa ja erityisen [...]
Matkapuhelin. Älypuhelin. Luin juuri erään pikkulapsen ihmetelleen, miksi tuota laitetta kutsutaan puhelimeksi sen yhden ominaisuuden perusteella – eiväthän kaikki [...]
”Tahdotteko kuulla? Kerron silti.” Minulla on toisinaan pakottava tarve saada ilmaista näkemykseni – vaikka moni suomalainen sanonta kannustaa pitämään [...]
Olen kuulemma pihi. Saita. Höpsistä, enpäs ole, ainakaan omasta mielestäni. Olen vaan järkevä ja tarkka rahoistani. Vai olenko sittenkin [...]
Minulla on toistuva painajaisuni. Näen sitä yleensä silloin, kun aikataulut ja määräajat ovat tiukat tai kun elämässäni on muita [...]
"Kaikki puolueet ovat samanlaisia", sanoi lukioni yhteiskuntaopin opettaja aikoinaan kurssin alussa. Muistan edelleen, kuinka tuohduin tuosta väitteestä: jopa niin [...]
Tehdään tästä nyt julkista. Poltan joskus tupakkaa. Tähän asti olen kuitenkin useimmiten pyrkinyt sauhuttelemaan salaa. Ylipäänsä olen jo kolmenkymmenen [...]
Orava on söpö eläin. On mielestäni aina ollut. Lapsuuteni ihaniin muistoihin kuuluu se, kun isä sunnuntaisin ajoi autolla Helsingin [...]
Saatko kämmenet lattiaan? Seisaaltaan, jalat suorina? Se on nykyään yksi lempivenytyksistäni: helppo ja monipuolinen. Polvia voi myös hieman koukistaa, [...]
Oli elokuu. Seurasin herkeämättä usean eri palveluntarjoajan säätiedotuksia. Ne ennustivat johdonmukaisesti samaa. Talon kolmelle päädylle ulottuva iso terassi oli [...]
Haluan aina kuitin. Kun minulta kysytään, tarvitsenko kuitin, vastaan myöntävästi, vaikkei mitään erityistä tarvetta olisikaan. Tahdon yleensä vain lukea, [...]
”Reenaatsä, vaikka on kielto?” tuttavani kysyi minulta. Kyllä – ja ei. Treenasin kuntosalilla ja ei ollut kieltoa, vaikka hän [...]
Kuulun riskiryhmään. En koronan, vaan verenpaineen osalta: minulla on ilmeisesti geeneistäni johtuen korkeat paineet. Se on vaarallista, sillä verenpaine [...]
Peruutus, peruutus, peruutus… Monen yrittäjäystäväni kalenteri on juuri tyhjentynyt. Taloudelliset tappiot ovat merkittävät. Mutta kyllähän ihmisten terveys pitää asettaa [...]
Teitkö uudenvuodenlupauksia? Millaisia? Eräs tuttavani tapaa ryhmitellä lupauksensa näin: Mitä aloitan? Mitä lopetan? Mitä jatkan? Pidän jaotteluista ja listoista. [...]
Joulu – mikä ihana syy kirjoittaa! Yllättääkö joulu taas tänäkin vuonna sillä, että se saapuu kovin nopeasti? Vai kyllästyttääkö jo? Pystynkö [...]
Ei mennyt niin hyvin kuin olisi voinut. En keskittynyt kunnolla enkä tehnyt parasta mahdollista jälkeä. Hoidin homman vasemmalla kädellä. Olen [...]
Joitain kuukausia sitten lähikuntosalini pukuhuoneen järjestys uusittiin. Ihana, raikas muutos! Kaikki eivät siitä kuitenkaan pitäneet. Ymmärrettävää. Ihminen on usein [...]
Kohta on talvi. Silloin on kylmää – ja siitä seuraa erinäisiä sattumuksia. Viime talvina omakotitalomme ulkoroskiksen kansi on toistuvasti [...]
Vanhemmillani on purjevene. Heillä on ollut sellainen yli kolmekymmentä vuotta, joten purjehtiminen tuli minullekin tutuksi jo lapsuudessani. En kuitenkaan [...]
Minulla oli rankka kevät. Tai ainakin se oli täpötäynnä töitä. Niille päiville, joina olisin muuten voinut levätä, olin haalinut [...]
”Meitä on moneen junaan – ja osa jää asemalle”, todetaan vanhassa hokemassa. Niinpä. Olemme erilaisia – ja käyttäydymme eri [...]
Nyt on kevät. Kukapa siis enää talvea muistelisi? No minä tietysti. Miksi? Koska talvi on jännittävää aikaa. Esimerkiksi lumi [...]
- Ihan hyvin sä äiti ajat. Kunhan vielä otat käsijarrun pois päältä. Vaihdoin hetki sitten autoa. Uuteen oli ilmiselvästi [...]
Olen tarkka. Inhoan epämääräisyyksiä. Näen riskejä. Selvittelen ja varmistelen asioita. Tuo otsikkokin minun piti tarkistaa. Kyllä, olen täti, koska [...]
Lapsuudenperheeni jouluperinteisiin kuului joulurauhan julistamisen seuraaminen. Selväksi tuli, että jos temppuilisi, siitä voisi seurata jotain erityisen ankaraa. Mielestäni tuo [...]
Juoksin loppukesästä maratonin. Elämäni neljännen. Tai hölkkäsin ja välillä jopa laahustin. Miksi? Enhän edes viime vuosina ole harrastanut lenkkeilyä. [...]
Minulla on periaatteita. Osaa niistä noudatan usein, osaa harvemmin. Eräs parhaista on, että kun mokaan, kerron siitä muille. Sosiaaliseen [...]
Väsyttää. En jaksaisi vastata – en soittoihin enkä viesteihin. Mitä ne taas minusta haluavat? Ei tunnu olevan mitään annettavaa. [...]
Päänsärky on katala vaiva. Se kuormittaa ja vie parhaan terän toimintakyvystä. Se ei kuitenkaan näy päälle päin. Siksikin sitä [...]
”MISTÄ Ylöjärvellä saa mustikkaa?” kysyin pian tänne muutettuani. ”Kaupasta”, kuului helpoin vastaus. Olipa nokkelaa. En kuitenkaan tahtonut tyytyä siihen. [...]
Juhannuksesta lomille – ihanaa! Mikä ettei. Kyllä niitä töitä on jo tarpeeksi tehtykin. Toisaalta tiedän, että töiden jäädessä hetkeksi [...]
Aurinko lämmittää. Rusketun helposti. Nautin kesästä. Iho on ihmisen suurin elin. Se voi painaa jopa noin neljä kiloa. Järkeilen, [...]
Kesäaika alkoi muutama viikko sitten. Sekoittiko se vuorokausirytmisi? Minä en huomannut mitään muuta muutosta kuin sen, että autoni kello [...]
Hän on rakas. Niin rakas, että häneltä on vauvasta asti on kysytty, mitä hän tahtoo. ”Haluaisitko syödä – mitä? [...]
Kaupunkilaiset osaavat vaatia. Palautteiden perusteella esimerkiksi huolellisesti ja nopeasti auratut kulkuväylät tuntuvat olevan menneen talven lumia. Tämä talvi on [...]
Olen innoissani. Opin juuri uuden hyppypotkun. Ohjaajan ansiota: hän kertoi, mitä tehdä. Vaikka toki minäkin keskityin ja uskalsin yrittää. [...]
Uusi alku. Näinhän me yleensä ajattelemme esimerkiksi vuodenvaihteesta. Jotain ehkä lopetetaan ja jotain muuta taas aloitetaan. Onko sinulle koskaan [...]
Itsenäinen Suomi on juuri täyttänyt 100 vuotta. Onnea maallemme ja meille kaikille vielä kerran! Juhlaan on ollut – ja [...]
Rakastan muistilistoja. Välillä vaan unohdan, mihin olen ne laittanut. Tykkään suunnitella asioita etukäteen, mutta pystyn mielestäni tarvittaessa myös heittäytymään. [...]
”Koska on konfirmaatio?” äitini kysyi. Ei vielä aavistustakaan. Mutta loppuvuodesta tiedän – ja kutsun isovanhemmat ensimmäisen lapsenlapsensa tärkeään juhlaan. [...]
Palaute on tärkeää. Kaikesta tekemisestä – ja tekemättä jättämisestä – voi antaa palautetta. Ilman rakentavaa palautetta on vaikeaa kehittyä. [...]
”Nyt nukkumaan!” Ovatko nämä sanat olleet teillä viime aikoina ahkerassa käytössä? Pitääkö esimerkiksi lapsia – tai miksei itseäkin – [...]
Poikani sai tehtävän. Kesällä on kerättävä, prässättävä ja nimettävä viisikymmentä kasvia. Kasveja on meillä koottu enemmän ja vähemmän yhdessä [...]
Enää en velttoile. Aiemmin oma piha tarkoitti minulle auringonottopaikkaa ja korkeintaan nurmen leikkaamista muutaman kerran kesässä. Nyt on toisin. [...]
”Älä siihen istu. Mene mieluummin tuohon: siitä on kuoltu.” Mitä kummaa? Mistä on kyse? Sitaatti on tosi. Se on [...]
Tiikonojan ympäristö oli epäsiisti ja pusikoitunut. Alueen asukkaat olivat jo pitkään toivoneet, että ”joku tekisi jotain” rehevöityneelle kasvistolle ja [...]
Monet ehdokkaat ovat vielä viimeisinä päivinä ennen sunnuntaita tavattavissa eri kampanjatapahtumissa. Niin myös minä. Keskustelen mielelläni muun muassa siitä, [...]
”Älä, älä, älä!” Myöhäistä. Se meni jo. Nimittäin vasikalle pulverista ja vedestä sekoitettu juoma minun kurkustani alas. Oli pakko [...]
Ehdokkaiden vaalihuuma lienee nyt ylimmillään. Ent äänestäjien? Miksi? Nyt on aika vaikuttaa. Mutta mihin tulevat kuntapäättäjät oikeasti voivat tarttua? [...]
Aiotko äänestää kuntavaaleissa? Ennakkoon vai varsinaisena vaalipäivänä? Millä perusteilla valitset ehdokkaasi? Usein he, jotka ovat tyytyväisiä, pysyvät melko hiljaa [...]
”Onpas siinä hyvätapainen nuori!” lienee toteamus, joka lämmittää monen vanhemman mieltä. Silloin tuntuu, että kasvatuksessa on onnistuttu. Mutta mitä [...]
Naisenergia on upeaa. Sillä saadaan aikaan vaikka mitä. Maailma ei toimisi ilman naisia. Mutta ei maailma toimisi myöskään ilman [...]
Milloin Sauli Niinistö ilmoittaa olevansa käytettävissä toiselle kaudelle? Ilmoittaahan hän näin? Koska ylipäänsä kannattaa kertoa aikeistaan? Suomen tasavallan presidentin [...]
Mikä erottaa kunta-ja maakuntapoliitikon toisistaan? Sen lisäksi, että kuntapoliitikot tekevät kompromisseja kuntatasolla ja maakuntapoliitikot taas maakuntatasolla? 9.4.2017 järjestettävissä kuntavaaleissa [...]
Tahdoin ehdokkaaksi. Tarjouduin itse ja pääsin. Vuosi oli 2010 ja kyseessä seurakuntavaalit Espoossa. Sen jälkeen on tullut monia muita [...]
Millainen on tulevaisuuden kunta? Me voimme vaikuttaa siihen. Varmaa on, että sekä muutoksia että pysyvyyttä tarvitaan. Mielestäni hyvä kotikunta [...]
Kuulin koskettavan tarinan. Lapsi kysyi isältään hänen palkkaansa. Isä ihmetteli kysymystä, mutta kertoi kuitenkin. Lapsi oli pahoillaan: ”Ei minulla [...]
Työ, asunto ja palvelut. Nämä kolme perusasiaa ovat usein mukana vastauksissa kysymykseen, mitä hyvää Ylöjärvellä on. Kyse on sekä [...]
Miten arki sujuu? Ehdimmekö aherruksen lisäksi myös rentoutua ja harrastaa? Pitäisikö tänä syksynä aloittaa jotain aivan uutta? Kesän jälkeen [...]
”Mitä meinaat tehdä, jos yrityksesi ei menestykään ja jäät työttömäksi?”, työttömyyskassan puhelinmyyjä kysyi minulta viime keväänä. ”Menen palkkatöihin”, vastasin. [...]
”Ain’ laulain työtäs tee” ja ”raha ei kasva puussa”. Miten nämä liittyvät toisiinsa? Vaikeita asioita voi pyrkiä yksinkertaistamaan, vaikka [...]
"Meillä on vain tyttöjä”, kommentti särähti pahasti korvaani. Keskustelin työkaverini kanssa perheenjäsentemme harrastuksista ja minusta hänen kommenttinsa tuntui vähättelevältä. [...]
Uudet merkkivaatteet piti olla. Ajatuksissani risteilivät hienoinen jännitys ja innostus tulevasta. Näillä eväillä siirryin alakoulusta yläkouluun pääkaupunkiseudulla vuonna 1990. [...]
Nyt se on totta - kesä! Totta on myös ensimmäinen kokonainen kesäni Ylöjärvellä: muutin vuosi sitten perheineni tänne. Olemme [...]
Lämpimät onnitteluni kaikille valmistuville nuorille ja aikuisille - tutkinnosta riippumatta! Olette tehneet suuren ja arvokkaan työn. Työnne ei kuitenkaan [...]
Kimmo Häkkilä kysyi kolumnissaan (AL 27.4.) samaa, mitä yhteiskunnassamme yleisestikin viime aikoina on ihmetelty: miksi työttömän olisi haettava ja otettava [...]
Vappu on työn ja opiskelun juhla. Molemmat ovat juhlansa ansainneet. Työ ja opiskelu ovat olennainen osa useiden suomalaisten tasapainoista [...]
Asuntilassa oli kylmä. Oli helmikuu vuonna 2015 ja minä kävelin elämäni ensimmäistä kertaa tulevilla kotikulmillani. Ensivaikutelmaani sisältyivät kauniit ja [...]
Pääsiäisyön messu on puhutteleva. Olen kerran osallistunut siihen. Voisin haluta tehdä siitä itselleni perinteen. Toistaiseksi olen kuitenkin vedonnut muun [...]
Vaikuttamista tapahtuu jatkuvasti ja monella tasolla. Välillä vaikuttaminen on tietoista, välillä tiedostamatonta. Toisinaan pieneltä tuntuvasta asiasta seuraa monta muuta [...]
Jumppasali tömisee. Hiki virtaa. Eri-ikäiset ja -kokoiset ihmiset osallistuvat vuoden alussa lanseerattuun uuteen tuntiin. Ennakkotietojen perusteella olin antanut itseni [...]
Tekniikan akateemisten toiminnanjohtaja Heikki Kauppi on vastustaessaan ensimmäisen sairauspäivän palkattomuutta (AL 12.1.2016) todennut, etteivät lyhyet poissaolot ole yleinen ongelma, [...]
Suunnitelmat muuttuivat yllättäen. Lapseni piti olla viikon ajan lomanvietossa Pääkaupunkiseudulla, mutta häntä pyydettiinkin Seinäjoelle itseään vuotta vanhemman ikäluokan jalkapalloturnaukseen. [...]
- Oletko paikallisia? minulta kysyttiin tänä syksynä ylöjärveläisen kioskin jonossa. - En. Ei kun olen… Nykyään… vastasin hämmentyneenä omasta [...]
Mikä motivoi tai tekee tyytyväiseksi työssä? Entä mikä ei? Uskallan väittää, että tyytyväiset työntekijät eivät välttämättä ole sen tuottavampia [...]
Kuka kiusaa ja ketä? Mitä on työpaikkakiusaaminen? Mitä se ei ole? Entä miten kiusaamista voitaisiin edes hieman vähentää? Tarkastelutapoja [...]
Kuntavaalityössäni olen saanut vastata monenlaisiin kysymyksiin. Tässä niistä yleisimmät, samoin yksinkertaistetut vastaukseni. Kannatanko kuntaliitoksia? En kannata pakkoliitoksia, kuten Espoon [...]
Minulle ei tuota ongelmia kirjoittaa tätä, koska olen ensimmäistä kertaa ehdolla kaupunginvaltuustoon. Pitkäaikaiset kunnallispoliitikot ovat paljosta vastuussa – minä [...]
Totuus esiin: Espoossa on hyviä ja huonoja päiväkoteja. Rahaa tarvitaan, mutta se ei ratkaise kaikkea. Nyt kouluikäinen lapseni oli [...]
Johtamista ja johtajia haukutaan usein turhiksi. Totta onkin, että huonoista johtajista on lähinnä harmia. Hyviä johtajia sen sijaan tarvitaan. [...]
Mitä merkitystä kuntavaaleissa on sillä, uskooko ehdokas Jumalaan tai ydinperheeseen? Nämä ovat vaalikonekysymyksiä, joten ilmeisesti tiedot ovat tarpeen. Edellä [...]
”Myöhästyin, koska risteyksessä oli ruuhkaa ja myöhemmin jouduin ajamaan kehätiellä traktorin perässä…” ”Miksi ihmiset eivät osaa pysähtyä lähemmäs toisiaan? [...]
Päivän lehdessä (HS 5.9.2012) neuvottiin, miten kavereiden Facebookiin lataamat kuvat saa korvatuksi muilla. Toimittaja kertoi, kuinka lapsiaiheiset otokset ärsyttävät [...]
Essi Nuortimo-Nopanen kirjoitti (HS Mielipide 27.8.) oivaltavasti rankaisemiskulttuurin ongelmista. Miksi lapsille on sallittua tehdä sellaista, mitä aikuiset itse eivät [...]
Seurakunnan perhekerhoon osallistunut äiti närkästyi, kun ohjaaja piti loppuhartauden. "Miksi täällä on tällaista, ei me tänne rukoilemaan olla tultu!" [...]
Espoon yhteislyseon lukion rehtori Saila Posti-Lindström kyseenalaisti kolumnissaan (Esse 23.2.2012) eliittilukioiden tarpeellisuuden. Olen samaa mieltä siitä, että lähilukio on [...]
Lokakuussa 2010 kirkosta on eronnut kymmeniä tuhansia ihmisiä. Kun eroaa tänä vuonna, kirkollisveroa ei tarvitse maksaa vuonna 2011. Verot [...]