Politiikka
Kuntavaalit 2025 Espoossa
Noin 15 vuoden ajan olen toiminut Kokoomuksen jäsenenä erilaisissa poliittisissa tehtävissä. Sekä 2012 että 2025 minut valittiin Espoossa varavaltuutetuksi ja 2017 minut valittiin Ylöjärvellä kaupunginvaltuutetuksi. Valtuutetun tehtävien lisäksi olen toiminut esimerkiksi useiden eri lautakuntien jäsenenä.
2025 vaaliteemojani olen avannut täällä ja muualla vaiheittain. Vaalikonevastauksiini pääset tutustumaan esimerkiksi näiden linkkien kautta niin kauan kuin vaalikoneet ovat auki:
Helsingin Sanomat Iltalehti Länsiväylä MTV YLE
Seuraa sivujani, tule juttelemaan kaupungilla, lähetä viestiä tai vaikkapa soita!

2025 kuntaaaliteemojeni 16 avainsanaa olivat:
Työ
Talous
Terveellisyys
Turvallisuus
Kodit
Kaavoitus
Koulutus
Kestävyys
Verot
Vauraus
Viihtyvyys
Vuokrausolosuhteet
Yrittäjyys
Yhteistyö
Yksilöllisyys
Yksityisautoilu
Enemmän työtä – vähemmän vapaamatkustamista! Myös työssä viihtyminen on tärkeää
Espoon kasvun pitäisi olla sellaista, että menoja katettaisiin mahdollisimman korkean työllisyyden ja yrittäjyyden tuomien tulovirtojen avulla. Mitä enemmän Espoossa on toimeliaisuutta ja niin sanottuja hyviä veronmaksajia, sitä enemmän myös kaupunkimme saa rahaa, jolla voidaan maksaa esimerkiksi tärkeitä palveluja. Aiheeseen liittyvä Länsiväylässä julkaistu mielipidekirjoitukseni toisen ehdokkaan kanssa löytyy täältä.
Kun ihmisillä on työtä, se tuo sisältöä elämään ja luo vaurautta — sekä auttaa pitämään esimerkiksi kunnallisveroprosentin ja muutkin maksut mahdollisimman alhaisina.
Espoon pitää juhlapuheiden lisäksi myös käytännössä edistää parhaalla mahdollisella tavalla asukkaidensa nopeaa työllistymistä. Nyt se on mahdollista, kun työllisyys-, koulutus- ja elinkeinopalvelut ovat kaikki saman järjestäjän (eli Espoon kaupungin) vastuulla. Työ- ja elinkeinopalvelujen tuottavuuden, saatavuuden, vaikuttavuuden ja monipuolisuuden eteen on kuitenkin tehtävä työtä – ne eivät ole itsestäänselvyyksiä eivätkä synny pelkillä lakikirjauksilla ja tavoiteohjelmilla.
Myös kunnille luotu uusi rahoitusmalli kannustaa Espoota kehittämään toimintaansa työllisyyttä edistäväksi: työttömyyden minimoiminen on aiempaa useammalla tavalla tärkeää, jotta työssä käyvien maksutaakka saadaan kohtuulliseksi.
Läheskään kaikki eivät kaupungin suoraa tukea työllistymiseen tarvitse, mutta välillisesti kaupunki vaikuttaa yllättävänkin monen ihmisen ja työyhteisön tilanteeseen. Välillisesti Espoon kaupunki pystyy vaikuttamaan jopa muiden kuin omien työntekijöidensä työhyvinvointiinkin! Blogitekstini tästä aiheesta voit lukea Espoon Kokoomuksen sivuilta klikkaamalla tästä. Ihmisten omaan vastuuseen jaksamisestaan olen ottanut kantaa esimerkiksi Helsingin Sanomien mielipideosastolla: tekstini voit lukea klikkaamalla tästä.
Kodit – omistusasuntojen kaavoitusta ja asiallisia asuntosijoittamisolosuhteita – yksilön vastuuta, turvallisuutta ja yksityisautoilun mahdollisuutta
Espoossa on asukkaita hulppeasti yli 320 000. Kaavoitusvaiheessa ja rakennuslupia myönnettäessä ratkaistaan pitkälti se, millaisia asukkaita alueelle muuttaa – ja ketkä jäävät.
Onko tarjolla vuokra- vai omistusasuntoja ja minkä kokoisia? Markkinoita ei pidä häiritä liiallisesti tuetulla rakentamisella. Julkisesti tuettuja asuntoja kannattaa rakentaa korkeintaan sellaiseen tarpeeseen, jota markkinoilla ei muutoin pystytä täyttämään. Markkinahintaiselle omistusasuntotuotannolle on turvattava edellytykset, sillä valitettavasti niin sanottu kovan rahan vuokratalotuotantokin on omiaan heikentämään alueen arvoa, jos tällaista vuokra-asumista on liikaa.
Toimivat kulkuyhteydet ovat tärkeitä. Arkiliikunta esimerkiksi kävellen ja lenkkeillen on terveellistä ja kaikilla alueilla pitäisi voida kulkea pelkäämättä. Myös yksityisautoilun pitää olla mahdollista: väylien ja pysäköintipaikkojen pitää olla kunnossa.
Oman kodin ja mahdollisten sijoituksiksi ostettujen asuntojen arvon säilymisestä ja kasvamisesta on pidettävä huolta. Keinoja on monia – muutama löytyy Espoon Kokoomuksen sivuilla julkaistusta tekstistäni, jonka voit lukea klikkaamalla tästä .
Myös asukkailta itseltään edellytetään vastuunkantoa. Länsiväylä-lehdessä julkaistun mielipidekirjoitukseni toisen kuntavaaliehdokkaan kanssa voit lukea klikkaamalla tästä. Kuten tuosta tekstistäkin voi päätellä, kodeilla on suuri merkitys siinä, miten asukkaamme haluavat ja osaavat toimia.
Vauras kaupunki voi minimoida verotusta
Olen työskennellyt vuodet 2006–2015 verotuksen parissa, niin asiantuntija- kuin esihenkilötehtävissäkin. Tällä hetkellä toimin Veronmaksajain Keskusliiton valtuuskunnan jäsenenä ja Espoon paikallisyhdistyksen puheenjohtajana.
Veroasiat ovat olleet tärkeitä teemojani jokaisissa aiemmissa kuntavaaleissa, joissa olen ollut ehdolla. Niin ne ovat nytkin. Tunnen sekä veropolitiikkaa että -lainsäädäntöä monesta eri näkökulmasta. Kantani on, että varsinkin työn verotusta pitää minimoida. Tällä hetkellä järjestelmämme ei kannusta kaikkia tekemään tarpeeksi töitä.
Espoon päätösvallassa olevat kunnallis- ja kiinteistöverot on pidettävä mahdollisimman matalina. Harmillisesti Espoo hukkasi mahdollisuutensa alentaa reippaasti kuntaveroa silloin, kun keskustelu siitä kävi kuumimmillaan syksyllä 2023, mutta onneksi joka vuosi tulee uusi mahdollisuus. Kannanottoni toissa syksyltä yhdessä toisen kokoomuslaisen vaikuttajan kanssa voit lukea Espoon Kokoomuksen sivuilta klikkaamalla tästä.
Verojen ja muiden maksujen pitää olla tasapainossa sen kanssa, mitä niillä saadaan. Asuminen Espoossa on hintavaa ja siksikin muu kustannustaso on syytä pitää maltillisena. Mitä useampi työtä tekevä veronmaksaja meillä on (sen sijaan, että työtä ei tehtäisi), sitä matalampi veroaste on mahdollinen.
Ei siis ole pakko valita veronkiristysten ja palvelujen huonontamisen väliltä, vaan on kolmaskin vaihtoehto, josta olen kirjoittanut toisen ehdokkaan kanssa täältä löytyvän mielipideteksin Länsiväylään.
Esimerkiksi Espoon kunnallisveroa ei pidä nostaa. Parhaassa tapauksessa kunnallisveroprosenttia voidaan jopa alentaa.
Yrittäjyys on yksi kestävän taloudenpidon kivijalka – yhteistyöllä onnistumme!
Yrittäjyys on yksi tärkeimmistä yhteiskuntaamme kannattelevista voimavaroista. Yrittäjyyden mahdollistaminen on olennaista. Espoon ja yritysten välisen yhteistyön olisi tärkeää olla mahdollisimman toimivaa.
Keinoja edistää yrittäjyyttä on monia. Esimerkiksi laadukkaat yrityspalvelut, yritystontit (maankäyttö), ketterät luparatkaisut, fiksut kilpailutukset, päätösten yritysvaikutusten arviointi, osaava työvoima, yrittäjien kuuleminen ja vuoropuhelu sekä kannustava verotus.
Ajatuksiani elinvoimakunta Espoosta – siitä, miten entisestään voimme parantaa toimintaamme – voit lukea Espoon Kokoomuksen sivuilta täältä.
Saadakseen täyden hyödyn kaikkia kaupunkilaisiakin ajatellen, Espoon on kehitettävä monialaista yhteistyötä nyt, kun työllisyys-, koulutus- ja elinkeinopalvelut ovat kaikki kaupungin vastuulla. Esimerkiksi lyhyet ammatilliset kurssitukset paikallisten yritysten työvoimatarpeisiin voivat ratkaista monia sekä työvoimapulaan että työttömyyteen liittyviä ongelmia.
Espoon kannattaa kannustaa asukkaitaan työllistymään joko palkkatöihin tai yrittäjiksi. Molemmat ovat monin verran kannattavampia vaihtoehtoja kuin joutenolo – niin ihmisen itsensä, kaupungin kuin muiden kaupunkilaistenkin kannalta.
Tarvitaan uusia yrityksiä ja nykyisten yritysten kasvua. Yritys- ja yrittäjyysmyönteinen Espoo on myös tuottavien työpaikkojen Espoo.
Vastauksiani Espoon Yrittäjien kuntavaaliehdokkaille tekemiin kysymyksiin voit lukea täältä ja Espoon Kokoomuksen sivuille kirjoittamani tekstin työllisyyteen ja yrittämiseen voit lukea täältä.
Terveelliset ja turvalliset palvelut
Esimerkkejä:
- Varhaiskasvatuksen ja opetuksen pitää olla laadukkaita.
- Harrastusmahdollisuuksien – eri tilanteisiin ja tarpeisiin – on tärkeää olla monipuolisia ja kaupunki voi mahdollistaa paljon, vaikkei itse suoraan järjestäisi.
- Olennaista on keskittyä yhtäältä ydintoimintoihin ja toisaalta sellaisiin seikkoihin, jotka tuovat kaupungillemme erityistä veto- ja pitovoimaa.
Mikä on Sinulle tärkeää?
Mihin Sinä tahdot Espoossa muutosta?
Mikä mielestäsi pitää säilyttää?
Millaisia palveluita eri elämäntilanteissa oleville asukkaille toivot?
Ota yhteyttä 050 599 7824 tai katariina.sorvanto@gmail.com, niin keskustellaan!
Tutustu tarkemmin taustaani
HOK-Elannon osuuskauppavaalit 2024
Seurakuntavaalit 2022 Espoossa
Ylöjärvellä 2017–2021
Takaisin Espooseen 2021
Politiikkaan liittyviä kirjoituksiani
Tälle sivulle olen koonnut tekstejäni, jotka käsittelevät politiikkaa ja muutakin osallistumista yhteisten asioiden hoitamiseen. Lisää löytyy blogista, kolumneista ja mielipidekirjoituksista.
Kumpi valitaan: pidetäänkö Espoon palvelujen tasoa yllä veroja korottamalla vai pitäisikö palvelujen tasoa laskea? Ei kumpaakaan. On nimittäin kolmaskin vaihtoehto. [...]
Työttömyys on ollut kasvussa sekä Espoossa että koko Suomessa. Helmikuun 2025 lopulla Espoossa oli työttömiä 11 % työvoimasta. Eli [...]
Vaalikoneet ovat auki. Monissa niistä on kysytty, täytyisikö julkisten palvelujen tasoa pitää yllä veroja korottamalla vai pitäisikö palvelujen tasoa [...]
Työturvallisuuskeskuksen toimitusjohtaja Timo Koskinen (HS 18.2.) kirjoitti erinomaisesti työstä voimavarana ja hyvinvoinnin lähteenä. Asia on juuri näin. Lisäksi tärkeitä ovat [...]
Koteja ja sijoituskohteita – turvataan olosuhteet ja arvonnousu! Monilla espoolaisilla on isot rahat kiinni asunnoissa. Oman kodin, sijoituksiksi ostettujen [...]
Toimin kymmenettä vuotta yrittäjänä. Palkkasin juuri ensimmäisen työntekijän. Hän on alusta alkaen ottanut hienosti vastuuta ja avustanut minua merkittävällä [...]
Espoo voi vaikuttaa paitsi omien työntekijöidensä, myös muiden työnantajien työntekijöiden työhyvinvointiin. Mutta miten se tehdään? Espoon kaupungilla on noin [...]
Mitä ovat arjen kestävät ja vastuulliset teot? Keiden pitäisi niitä tehdä? Mitä täytyisi parantaa? Espoon kaupungin strategian mukaan jokaiselle [...]
Vilkkaasti kasvava Niittykumpu tarvitsee uusia liikennejärjestelyjä. Mutta hyvää tarkoittavat uudistukset voivat saada paljon pahaa aikaan. Turvallisuutta lisääväksi tarkoitettu keino [...]
Espoon kaupunginhallitus esittää kaupungin vuoden 2024 tuloveroprosentiksi 5,3. Kokoomuslaisten kaupunginhallituksen jäsenten kannattama 5,2 % hävisi täpärästi (8–7) kaupunginhallituksessa. Virhe [...]
Mitä kirkko tekee? Vaalikoneessa kysytään yhtäältä, mistä ehdokas karsii, jos seurakunnan talous heikkenee. Olennaista on pohtia myös, mistä karsitaan, [...]
Politiikka on kiehtovaa, mutta myös omalaatuista. Osa yhteisten asioidemme hoitajista käyttää erikoista kieltä, jossa ääneen lausutun ja oikeasti tapahtuneen [...]
Valtuuston puheenjohtaja, hyvät läsnäolijat ja muut seuraajat. Kaikki johtaminen on vaativaa ja vastuullista. Kuntajohtaminen on erityisen vaativaa ja erityisen [...]
”Tahdotteko kuulla? Kerron silti.” Minulla on toisinaan pakottava tarve saada ilmaista näkemykseni – vaikka moni suomalainen sanonta kannustaa pitämään [...]
"Kaikki puolueet ovat samanlaisia", sanoi lukioni yhteiskuntaopin opettaja aikoinaan kurssin alussa. Muistan edelleen, kuinka tuohduin tuosta väitteestä: jopa niin [...]
”Reenaatsä, vaikka on kielto?” tuttavani kysyi minulta. Kyllä – ja ei. Treenasin kuntosalilla ja ei ollut kieltoa, vaikka hän [...]
Peruutus, peruutus, peruutus… Monen yrittäjäystäväni kalenteri on juuri tyhjentynyt. Taloudelliset tappiot ovat merkittävät. Mutta kyllähän ihmisten terveys pitää asettaa [...]
Monet ehdokkaat ovat vielä viimeisinä päivinä ennen sunnuntaita tavattavissa eri kampanjatapahtumissa. Niin myös minä. Keskustelen mielelläni muun muassa siitä, [...]
”Älä, älä, älä!” Myöhäistä. Se meni jo. Nimittäin vasikalle pulverista ja vedestä sekoitettu juoma minun kurkustani alas. Oli pakko [...]
Ehdokkaiden vaalihuuma lienee nyt ylimmillään. Ent äänestäjien? Miksi? Nyt on aika vaikuttaa. Mutta mihin tulevat kuntapäättäjät oikeasti voivat tarttua? [...]
Aiotko äänestää kuntavaaleissa? Ennakkoon vai varsinaisena vaalipäivänä? Millä perusteilla valitset ehdokkaasi? Usein he, jotka ovat tyytyväisiä, pysyvät melko hiljaa [...]
”Onpas siinä hyvätapainen nuori!” lienee toteamus, joka lämmittää monen vanhemman mieltä. Silloin tuntuu, että kasvatuksessa on onnistuttu. Mutta mitä [...]
Mikä erottaa kunta-ja maakuntapoliitikon toisistaan? Sen lisäksi, että kuntapoliitikot tekevät kompromisseja kuntatasolla ja maakuntapoliitikot taas maakuntatasolla? 9.4.2017 järjestettävissä kuntavaaleissa [...]
Tahdoin ehdokkaaksi. Tarjouduin itse ja pääsin. Vuosi oli 2010 ja kyseessä seurakuntavaalit Espoossa. Sen jälkeen on tullut monia muita [...]
Millainen on tulevaisuuden kunta? Me voimme vaikuttaa siihen. Varmaa on, että sekä muutoksia että pysyvyyttä tarvitaan. Mielestäni hyvä kotikunta [...]
Työ, asunto ja palvelut. Nämä kolme perusasiaa ovat usein mukana vastauksissa kysymykseen, mitä hyvää Ylöjärvellä on. Kyse on sekä [...]
”Mitä meinaat tehdä, jos yrityksesi ei menestykään ja jäät työttömäksi?”, työttömyyskassan puhelinmyyjä kysyi minulta viime keväänä. ”Menen palkkatöihin”, vastasin. [...]
”Ain’ laulain työtäs tee” ja ”raha ei kasva puussa”. Miten nämä liittyvät toisiinsa? Vaikeita asioita voi pyrkiä yksinkertaistamaan, vaikka [...]
Asuntilassa oli kylmä. Oli helmikuu vuonna 2015 ja minä kävelin elämäni ensimmäistä kertaa tulevilla kotikulmillani. Ensivaikutelmaani sisältyivät kauniit ja [...]
Jumppasali tömisee. Hiki virtaa. Eri-ikäiset ja -kokoiset ihmiset osallistuvat vuoden alussa lanseerattuun uuteen tuntiin. Ennakkotietojen perusteella olin antanut itseni [...]